Blogitekstiä on päivitetty 8.2.2025.
Kansainvälisyysteemapäivä tuli Askolan koulun vuosikelloon kansainvälisyyshankkeen mukana lukuvuoden 2021-2022 aikana. Hanketta rahoitti Opetushallitus ja sen yhtenä tavoitteena oli vahvistaa yhteistyötä perusopetuksen ja toisen asteen välillä. Teemapäivää suunniteltiin ja valmisteltiin pitkin syyslukukautta ensin peruskoulun ja lukion kv-koordinaattoreiden yhteisissä tapaamisissa ja sen jälkeen omassa koulussa koulun oman kv-tiimin kanssa. Teemapäiviä koulussa on toteutettu iät ja ajat mutta tässä koulussa kv-teemapäivää lähdettiin toteuttamaan ensimmäistä kertaa oman työjaksoni aikana.
Teemapäivä järjestettiin yhteistyössä Askolan lukion kanssa, ja peruskoulun puolelta kohderyhmäksi valittiin 9. luokan oppilaat. Teemapäivän aikana haluttiin lisätä oppilaiden tietoa kansainvälisyydestä ja sen tuomista mahdollisuuksista, kuten opiskelusta. Tällä haluttiin vastata nuorten toiveeseen saada tietoa erilaisista vaihtomahdollisuuksista ja reiteistä kansainvälisiin kokemuksiin. Nuorten toiveita kuultiin Suomi Areenassa heinäkuussa 2021 Opetushallituksen järjestämässä keskustelussa Kansainvälisyys kuuluu kaikille - vai kuuluuko? Lisäksi päivän kantavaksi kysymykseksi valittiin: Miksi kansainvälisyys on tärkeää? Se poimittiin 9.-luokkalaisille valmistetusta Google Forms-kyselystä, jolla haluttiin osallistaa oppilaat teemapäivän suunnitteluun.
9.-luokkalaisille suunniteltiin teemapäivää varten erillinen lukujärjestys, johon oli merkitty päivän aikataulu, luokkatilat, tuntien teemat, siirtymät, ruokailu ja välitunnit. Päivän aikana pidettiin erilaisia kansainvälisyyttä esitteleviä pajoja.
- Why did you come to Finland?
- How long did it take to get used to the new environment?
- What is your favorite Finnish dish?
- Do you like the exchange?
- What do you like to do in Spain?
- Don you like Finland?
- Are there any differences between Finland and Spain?
- Were you nervous about coming to Finland?
- What is it like being an exchange student in Finland?
- How have you liked Finland so far?
- How different is Spain compared to Finland?
- What's best place in Spain?
- Do you have any hobbies?
- Have you tasted rye bread yet?
- Was it difficult to get an exchange student?
- Have you liked Finnish winter?
- Biggest culture shock in Finland?
- Thoughts on the (fantastic) weather?
- What do you do on freetime in Finland?
- Do you like mämmi and salmiakki?
- Which city are you from?
- What is the most beautiful place in Spain?
- Where is it worth going in Spain?
![]() |
Kuva: Sanna Wedman 21.1.2025 |