Tekstiä on päivitetty 7.11.2023.
Peruskoulun päivänavauksen pitämisestä säätää perusopetusasetus (kts. Perusopetusasetus). Päivänavauksen sisältö jätetään sen sijaan määrittelemättä ja täten sen sisältö voi vaihdella laidasta laitaan ajankohtaisesta tai vähemmän ajankohtaisesta teemasta musiikin soittamiseen. Askolan koulussa aamu aloitetaan perinteisesti keskusradion kautta yhteisellä päivänavauksella, joskus keräännytään yhteiseen aamuhetkeen koulun liikuntasaliin. Päivänavauksella on mahdollisuus saavuttaa iso kuulijakunta. Yhteisellä aamuhetkellä voidaan myös vahvistaa koulun yhteisöllisyyttä ja luoda yhteisiä käytänteitä ala- ja yläkoulun kesken.
Martin päivän (10.11. tai 11.11.) yhteisöllistä päivänavausta vietettiin Askolan koulussa ensimmäistä kertaa syksyllä 2019. Pandemian johdosta Martin päivän koko koulun yhteiseen päivänavauksen viettoon tuli kolmen vuoden tauko. Marraskuussa 2022 kokoonnuimme jälleen yhdessä saliin kuuntelemaan Martin päivän vietosta Saksassa ja Suomessa. Alakoulun 1.- ja 2.-luokkalaiset valmistivat Martin päivän lyhdyt ja kulkivat koulun liikuntasaliin samalla kun yläkoulun musiikkiryhmä lauloi lyhtykulkueen laulua Ich gehe mit meiner Laterne. Kaksi saksan lukijaa lukivat tekstin Martin päivästä. Lähes koko kouluyhteisö oli paikalla ja sai maistiaisia saksan kielestä ja kulttuurista sekä Pohjoismaiden ja Saksan yhteisestä kulttuuriperinnöstä. Tähän päivänavaukseen liittyy monta liikkuvaa osaa, hiottavaa löytyy aina mutta kokonaisuuteen ja kokemukseen voi olla tyytyväinen. Tämä oli myös tärkeää saksan kielen ja kulttuurin markkinointia koko kouluyhteisölle.
Ich gehe mit meiner Laterne
Und meine Laterne mit mir
Dort oben leuchten die Sterne
Hier unten leuchten wir
Mein Licht geht aus
Wir geh'n nach Haus'
Rabimmel, rabammel, rabum
Mein Licht geht aus
Wir geh'n nach Haus'
Rabimmel, rabammel, rabum
Äsken kuulemanne laulu on Martin päivän lyhtykulkueen laulu Ich gehe mit meiner Laterne. Lyhtykulkueessa lapset kantavat värikkäitä paperilyhtyjä, joiden sisällä palaa kynttilä. Laulun säkeistö taas kertoo lyhdystä, jota lapset kuljettavat mukanaan matkalla kotiin. Kotimatkalla tähdet loistavat taivaalla samalla kun lyhty valaisee tietä kotiin.
***
Martin päivää vietetään 10. ja 11. marraskuuta pyhimys Pyhä Martin ja uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunniaksi.
***
Pyhä Martti oli 300-luvulla Unkarissa syntynyt Rooman kansalainen, upseerin poika, luostarin perustaja, erakko ja myöhemmin piispa. Viisitoistavuotiaana hän lähti armeijaan. Perimätiedon mukaan Martti pyrki palvelusaikana tekemään hyviä tekoja: Hän auttoi sairaita ja tarvitsevia, antoi ruokaa nälkäisille ja piti palkastaan itse vain sen, minkä välttämättä tarvitsi elämiseen. Häntä arvostettiin suuresti hänen avuliaisuutensa ja vaatimattomuutensa vuoksi. Siksi Pyhä Martti on hyväntekijöiden esikuva.
***
Tunnetuin legenda hänen elämästään kertoo Pyhä Martin kohdanneen ratsumiehenä ollessaan kaupunginportilla palvelevan köyhän kerjäläisen. Muut ohikulkijat katsoivat muualle, kun hän pyysi heiltä apua hätäänsä. Martti ei voinut kävellä köyhän miehen ohi mitään tekemättä. Koska hänellä ei viittansa ja aseensa lisäksi ollut mitään muuta, hän halkaisi viittansa kahtia, antoi toisen puolikkaan kerjäläisen ylle ja jätti toisen vaatetukseksi itselleen. Saksassa Martin päivänä järjestetään lyhtykulkueita lapsille muistuttamaan Pyhä Martin legendasta. Kulkueessa kannetaan värikkäitä lyhtyjä ja lauletaan Martinpäivän lauluja. Sen jälkeen kokoonnutaan esimerkiksi koulun pihalle juomaan kuumaa glögiä ja nauttimaan Martin päivän herkkuja. Juhla-aterialla syödään hanhea. Tämä johtaa tarinasta, joka kertoo Pyhä Martin olleen niin vaatimaton, että kuultuaan olevansa ehdolla piispan virkaan hän piiloutui hanhien joukkoon talliin.
***
Suomessa Martin päivä yhdistyy uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnioittamiseen. Martti Luther syntyi 10. marraskuuta ja seuraavana päivänä 11. marraskuuta hänet kastettiin Pyhä Martin mukaan. Tämän vuoksi suomalaisessa kalenterissa Martin nimipäivä on nykyisin 10. marraskuuta.
***
Martin päivänä korostetaan lähimmäisenrakkautta ja lähimmäisten auttamista. Saksassa ja Pohjoismaissa kyseessä on myös valon juhla keskellä alkavaa talven pimeyttä. Martin päivä on myös valon juhlaa joulua odotellessa.
Aamunavaustekstin lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti