Tämän kesän vaellusreittimme kulki Suomen, Ruotsin ja Norjan tunturialueella, kolmen valtakunnan rajamaastossa. Matkustimme laivalla Kilpisjärven retkeilykeskuksen rannalta reitin lähtöpisteeseen, Ruotsin puolella Kilpisjärven rannalla sijaitsevaan Koltalahteen. Koltalahdesta jatkoimme matkaa Norjan puolelle, Goldahyttan ja Gappohyttan kautta Bárrákselle, sieltä takaisin Ruotsin puolelle kohti Pältsania, ja Pältsanilta etenimme Kolmen valtakunnan rajapyykille, sieltä Suomen puolelle Mallan luonnonpuistoon, Saanajärvelle ja viimein takaisin Kilpisjärvelle.
Tunturisää näytti meille vaelluksen aikana monet kasvonsa. Välillä saimme kulkea kirkkaassa auringonpaisteessa, ihailla avautuvia maisemia ja nauttia lämpimästä kesäpäivästä, jopa noin 20 asteen lämpötilassa, mutta toisinaan pilvet nousivat nopeasti tuntureille, sade kasteli vaatteet ja navakka tuuli ravisteli telttaa niin, että mietin pysyykö teltta sijoillaan. Sääskiä ja mäkäräisiä oli liikkeellä, paikoitellen haitaksi asti.
Yöt olivat enimmäkseen rauhallisia ja viileitä, mutta mieleenpainuvin oli vaelluksen toiseksi viimeinen yö kolmen valtakunnan rajamaastossa. Silloin lämpötila painui hallan puolelle, ja teltassa nukkuminen tuntui poikkeuksellisen kylmältä kesästä huolimatta. Aamulla tunturissa vallitsi lähes syksyinen tunnelma.
Tähän vaelluspäiväkirjaan olen valinnut jokaiselta päivältä yhden kuvan. Kirjoitan, mitä kuvissa näkyy, mitä ei näy, mitä tapahtui ennen kuvan ottamista, mitä tapahtui sen jälkeen ja miksi juuri kyseinen kuva jäi mieleen. Ajatuksissani päiväkirja voi toimia myös esimerkkinä koulussa, jos oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman matkan valitsemaansa Pohjoismaiden kohteeseen ja miettivät, miten he voisivat hyödyntää oppimaansa kieltä matkan aikana.
Kuva 1: Bárrás, Barras, Paras, Parastinden
Karttoja ja lähteitä tutkiessani huomaan, että Norjassa sijaitseva Bárrás tunnetaan useasta kirjoitusasusta. Bárrás on saamenkielinen muoto, Barras norjalaistunut kirjoitusasu ja Paras sen historiallinen muunnelma. Norjaksi tind tarkoittaa terävähuippuista vuorta. Yhdyssana Parastinden tarkoittaa kirjaimellisesti Paraksen huippua. Löytämieni lähteiden mukaan tämä on tavallinen tapa nimetä vuoria Norjassa. Vuori kohoaa 1419 metriin, ja hyvällä säällä se on näkyvä maamerkki Kilpisjärvelle saakka.
Kuvassa olemme kiipeämässä Bárráksen huipulle, jonne oli leiripaikastamme noin 15 kilometrin edestakainen matka. Huiputtamista edelsi edellisen illan noin 12 km vaellus Goldahyttan ja Gappohyttan välimaastoon (ensimmäinen leiripaikka), melko huonosti nukuttu yö teltassa ja samana päivänä kuljettu reilu 7 km vaellus lähelle Gappohyttania, Bárráksen läheisyydessä sijaitsevaa leiripaikkaa. Oma matkani ylsi tällä kertaa Bárráksen tasanteelle neljän kanssavaeltajan kanssa, kun muu seurue jatkoi matkaansa huipulle asti. Paluumatkalla ihastelin ruusujuuria ja muita tunturikasveja. Kuva muistuttaa minua siitä, että vaelluksella pitää huolehtia riittävästä energiasta ja mielellään nukkua hyvin.
Kuva 2: Pältsafallet
Pältsafallet on näyttävä vesiputous noin kilometrin päässä Pältsastuganilta (vaellustupa). Putousta ei ole merkitty karttaan, ja meille vaeltajille putous esiteltiinkiin "salaisena paikkana" tai "vaeltajan löytönä". Putousta ympäröi karu tunturimaisema ja koivikot. Tänne kävelimme vesisateessa, joka kasteli kengät ja vaatteet likomäriksi.
Tiedossamme oli, että rankkasade alkaisi iltapäivällä, joten aloitimme päivän vaelluksen aamusta hyvissä ajoin. Kuljimme 13 km matkan Gappohyttan luota Pältsastuganille lämpimässä auringonpaisteessa kauniin harjun laella tunturimaisemassa. Teltan pystyttämisen ja lounaan jälkeen alkoi sade ja kova tuuli, jotka kestivät yötunneille saakka. Pältsafallet-vierailun jälkeen vetäydyimme sateen ja tuulen suojaan telttoihin. Tästä telttapaikasta tuli lopulta itselleni teltassa vietetyn ajan ennätys: 14 h.
Kuva tuo mieleeni sinnikkyyden, rohkeuden ja omien rajojen haastamisen. Pältsafalletin alajuoksulla löysimme sopivan kohdan ylittää virtaava joki paljain jaloin vaellussauvat tukenamme. Jännittävää, sopivasti haastavaa ja kivaa!
Kuva 3: Kolmen valtakunnan rajapyykki
Kolmen valtakunnan rajapyykki sijaitsee Goldajärvessä, Kilpisjärven ja koko Suomen luoteisimman alueen tuntumassa. Täällä olin halunnut vierailla ensimmäisen kerran jo kesällä 2019 mutta onnistuin siinä vihdoin tällä vaelluksella. Kolmen valtion rajapyykki on maailman pohjoisin kolmen valtion rajapiste. Kiersin myös rajapyykin ympäri.
Tämän päivän vaellus kulki 13 km Pältsastuganilta Kuohtimajärvelle ja kolmen valtakunnan rajamaastoon vesisateessa ja tunturituulessa. Reitillä oli paljon nousua, rakkakivikkoa ja monia vesiesteitä. Kengät ja vaatteet märkinä esteiden ylittäminen tuntuikin kuin vaeltajan viimeisiltä kiusauksilta. Onneksi aurinko pilkotti ja lämmitti hetken loppumatkasta ja Kuohtimajärven autiotuvalla, jossa kuivattelimme kastuneita varusteita ja kävimme uimassa (peseytymässä).
Kolmen valtakunnan rajapyykki edustaa minulle vapautta ja yhteyttä muihin Pohjoismaihin, ja sen vuoksi vierailu siellä tuntuikin merkitykselliseltä.
Kuva 4: Kitsiputous, Mallan kyyneleet
Kitsiputous on vesiputous Mallan luonnonpuistossa. Kitsiputousta kutsutaan usein myös lisänimellä Mallan kyyneleet. Kulkiessani läpi Mallan luonnonpuiston päässäni soi Taiskan vuonna 1976 levyttämä laulu Haltin häät. Laulun sanat perustuvat käsivarren Lapin tunturitaruihin.
Laulu kertoo Mallasta ja Saanasta, jättiläisistä, jotka ovat rakastavaisia ja hääpari. Häitä vietetään Haltin tunturilla, mutta mustasukkainen kosija Pältsa keskeyttää juhlan. Traagisten tapahtumien seurauksena hääväki muuttui tuntureiksi, ja surun murtaman Mallan kyyneleet virtasivat tunturin rinnettä alas ja muodostivat Kitsiputouksen ja Kilpisjärven. Siksi putousta kutsutaan myös Mallan kyyneleiksi.
Vaellusreittimme kulki Mallan kauniin luonnonpuiston läpi kohti Saanaa ja Saanajärveä. Reitin varrella huiputimme myös Pikku-Mallan, tutustuimme Saksan armeijan rakennuttamaan korsoon ja nautimme lettukahvit Mallan pysäköintialueen kodassa. Vaellusta kertyi mittariin koko päivältä 20,5 km.
Kuva 5: Saana ja Saanajärvi
Saana on ollut tärkeä paikka saamelaisille vuosisatojen ajan. Saamelaisten mytologiassa Saana on pyhä tunturi, ja se on saanut nimensä saamen kielen kääpäsientä tarkoittavasta sanasta. Saana ja Saanajärvi avautuivat eteemme uskomattoman karuina ja hiljaisina paikkoina, mutta peittyivät sumuun kuin varkain illan koittaessa.
Saanan jylhyyttä katsellessa ja Saanajärven rantoja taivaltaessa mieleeni muistui japanilainen käsite "mono no aware". Se on haikeaa tietoisuutta kaiken ohimenevyydestä, tunne, jossa kauneus ja haikeus ovat yhtä aikaa läsnä, ja ymmärrys siitä, että juuri väliaikainen läsnäolomme tässä karun kauniissa paikassa tekee siitä arvokkaan.
Vaellusmatkaa kertyi mittariini viiden päivän aikana noin 83 km. Saanajärveltä kuljimme vielä viimeiset viisi kilometriä Kilpisjärvelle. Laulun mukaisesti ne tuntuivat tässä kohtaa melko pitkiltä; mieli halusi jo luovuttaa ja odotti perille pääsyä, saunaa, peseytymistä ja uintia Kilpisjärvessä.
Lähteet