Suoritin opetusharjoitteluni 2000-luvun alussa. Tuntisuunnitelmien lähtökohtana olivat oppiaineen keskeiset tavoitteet ja sisällöt sekä niiden arviointi, menetelmät ja työtavat, opettajan oma rooli luokassa sekä tietenkin oppilaat. Kielten tunneilla tavoiteltiin kielen ja kulttuurin oppimista sekä käyttämään kielen opiskelun ja oppimisen kannalta erilaisia työtapoja. Harjoittelun jälkeen oppituntia arvioitiin yhdessä ohjaajan ja oman ohjausryhmän kanssa. Harjoitteluun kuului myös teemapäivän suunnittelu ja toteutus valitusta aihekokonaisuudesta.
Palasin työurani alkuun, koska minua alkoi kiinnostaa se, millaisia muutoksia opettajan työn eri vaiheissa on tapahtunut ja miten ne ovat vaikuttaneet opettajan pedagogiseen työhön. Kirjoittamalla asioita paperille on erinomainen tapa tarkastella opettajan työuran aikajanaa. Aikajanaa tarkastellessa voi samalla pohtia sitä, löytyykö muutoksista jonkinlaisia kehityssuuntia tai toistuvuuksia, yhdistääkö niitä jokin, mitkä asiat ovat edelleen opettajan työn keskeisintä ydintä ja millainen vaikutus erilaisilla muutoksilla on ollut.
Opetus vastaa yksilöllisten tarpeiden moninaistumiseen
Vuosi 2010 muutti merkittävästi opettajan pedagogista työtä, kun malli kolmiportaisesti tuesta (1.8.2025 alkaen oppimisen tuki) astui voimaan. Mallin myötä opettajalta alettiin edellyttää entistä enemmän erityispedagogista osaamista. Opettajalle, jonka pedagogisiin opintoihin oli kuulunut yhden opintopisteen laajuinen erityispedagogiikan kurssi, tämä tarkoitti melko isoa muutosta. Käytännössä opettajan vastuu tunnistaa, suunnitella, toteuttaa ja arvioida oppilaiden yksilöllisten tuen tarpeita kasvoi. Opettajan keskeiseksi pedagogiseksi keinoksi tuli eriyttäminen, jolla hän muokkasi -ja muokkaa edelleen- opetustaan vastaamaan kunkin oppilaan tarpeita, taitoja ja valmiuksia. Opetuksen kannalta tämä tarkoittaa tarvittaessa erilaisia ja joustavia ryhmittelyjä, tukiopetusta ja samanaikaisopetusta. Opettaja muokkaa oppimisympäristöjä (huomaa monikko) oppimista tukeviksi esimerkiksi edistämällä ja kehittämällä myönteisiä käytänteitä luokkahuoneessa ja vahvistamalla työrauhaa. Opettajan on hallittava erilaisia opetusmenetelmiä ja osattava hyödyntää niitä tarkoituksenmukaisesti. Myös arvioinnissa opettaja huomioi oppilaiden erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuuden osaamisen osoittamiseen eri tavoin, esimerkiksi suullisella täydentämisellä kokeessa.
Opetus vastaa yhteiskunnassa tarvittavan osaamisen muuttumiseen
Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden yksi keskeisimmistä uudistuksista on ollut laaja-alainen osaaminen, jolla pyritään varmistamaan, että oppilaat oppivat oppiaineiden sisältöjen lisäksi tulevaisuudessa ja yhteiskunnassa tarvittavia tärkeitä taitoja. Kun aloitin opettajan työni, tuntia suunnitellessa pohdin, mitä sanastoa ja kielioppia oppilaat opiskelevat, mitä kuullun ymmärtämisen tai kirjoittamisen taitoa harjoitellaan. Tavoitteita oli muutama ja ne olivat helposti hahmotettavissa: mitä oppilaan odotetaan osaavan ja miten hän osoittaa osaamistaan. Vuoden 2014 jälkeen oppiainekohtaiset tavoitteet lisääntyivät ja kielten opettajana joudun pohtimaan, miten oppitunnilla voidaan kielitaidon lisäksi opettaa vuorovaikutustaitoja, kuten erilaisten viestintästrategioiden käyttöä, vuorovaikutusta viestintätilanteessa ja kulttuuriin sopivaa viestintää. Pohdin myös, millainen on oppitunti, jossa oppilas harjoittelee tietoisesti tunnistamaan erilaisia oppimistapoja, asettamaan tavoitteita omalle oppimiselle ja arvioimaan niitä itse. Vastaavasti tekstien lukeminen ei ole vain perinteisen tekstin lukemista vaan siihen liittyy myös monilukutaito (kyky tulkita, arvioida ja tuottaa tekstejä, joissa yhdistyy useita eri viestintämuotoja, kuten kirjoitettua tai puhuttua kieltä, kuvia, ääntä, liikettä ja tilaa), lähdekriittisyyttä ja luotettavan tiedon löytäminen.
Opetus vahvistaa lasten ja nuorten itsetuntoa, osallisuutta, mielenterveyttä ja kykyä selviytyä arjen haasteista
Positiivinen pedagogiikka on laajentanut opettajan pedagogista työtä perinteisestä oppiaineen opettamisesta kohti kokonaisvaltaisempaa oppilaan kasvun, hyvinvoinnin ja vahvuuksien tukemista. Opettajan tehtäväksi on tullut tunnistaa, sanoittaa ja tehdä näkyväksi oppilaiden vahvuuksia, yrittämistä ja pieniä onnistumisia oppituntien ja koulupäivän aikana. Positiivinen pedagogiikka on tuonut opetukseen myös tavoitteellista vahvuuksien harjoittelua. Opettajana olen suunnitellut ja toteuttanut oppimistilanteita, joissa esimerkiksi harjoitellaan itsesäätelyä, ystävällisyyttä, sinnikkyyttä ja ryhmätyötaitoja.
1.8.2026 alkaen opetuksella pyritään tukemaan lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa edistämällä lasten ja nuorten terveyttä, toimintakykyä, jaksamista ja oppimisen edellytyksiä. Lukemisen edistämisellä pyritään vastaamaan lasten ja nuorten lukutaidon heikkenemiseen. Lisäksi opettajana pohdin, miten integroin opetukseeni tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen, millä pyritään ehkäisemään kiusaamista, väkivaltaa, yksinäisyyttä ja ristiriitoja, jotta lasten ja nuorten kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa lisääntyisi. Oppimisen painopisteeksi on asetettu myös yrittäjämäisen asenteen vahvistaminen.
Opettajana toivon, että meillä olisi selkeät opetuksen tavoitteet ja sisällöt, joihin keskitymme ja joita arvioimme. On kestämätöntä integroida opetukseen toistuvasti uusia päällekkäisiä tavoitteita. Mitä pitäisi jättää pois? Uusi pedagoginen tavoite harvoin korvaa vanhaa, vaan asettuu sen rinnalle. Opettajan pedagogisesta työstä muodostuu jatkuvasti laajeneva tehtäväkenttä, jossa kaikkea pidetään tärkeänä, mutta kaikkeen ei ole riittävästi aikaa. Millä resursseilla rinnakkaiset ja uudet tavoitteet toteutetaan? Vai pitäisikö meillä olla koulussa aivan uudenlainen lukujärjestys, josta mm. Perttu Pölönen kirjoittaa kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys. Kirjan keskeinen ajatus on, että inhimillisiä taitoja, kuten luovuutta, empatiaa, itsensä tuntemista ja yhteistyötaitoja harjoiteltaisiin systemaattisemmin oppiaineiden rinnalla. Täten lukujärjestyksestä löytyisi esimerkiksi oma oppitunti tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä vahvuuksien harjoitteluun.
