Löysin vuonna 2003 kirjoittamani työn, jossa käsittelen kahden uutisartikkelin herättämiä ajatuksia lapsen oikeuksista, lapsuuden olemuksesta ja opettajan kasvatusvastuusta. Ajankohtaiset tapaukset opettajan sopimattomasta käytöksestä ja nuorten tekemästä henkirikoksesta herättivät silloin tulevan opettajan pohtimaan sitä, miten opettajan kasvatusvastuu toteutuu lapsuuden puolustajana. Teoreettisena taustana työssäni toimi Neil Postmanin teos Lyhenevä lapsuus. Postmanin ajatus lapsuuden katoamisesta liittyy siihen, että lapset pääsevät yhä varhemmin käsiksi aikuisten tietoihin, sisältöihin ja todellisuuksiin ennen kuin heillä on siihen psyykkinen ja moraalinen valmius. Kirjoitin Postmanin käsitteestä "salaisuuksien aika" ja siitä, miten koulu ja kirjallinen kulttuuri suojasivat ennen lapsuutta mutta jo pitkään tämä suoja on murentunut. Työssäni tunnistin, että opettajalla on keskeinen tehtävä rajoittaa, valikoida ja suodattaa oppilaille esitettävää tietoa heidän kehitystasonsa mukaan. Opettajan tehtävä ei ole sulkea silmiään maailman epäkohdilta, mutta opettajan tulee tulkita, jäsentää ja ohjata keskustelua turvallisesti ja kehityksellisesti. Päätin työni näkemykseen, jonka mukaan kasvattajan tehtävä on rakentaa lapsen moraalia, suojaa, rajoja ja ymmärrystä.
 |
| Kuva: Sanna Wedman |
Opettaja kohtaa työssään ja päivittäin tilanteita, joissa hänen kasvatusvastuunsa toteutuu arjen tekoina. Oppitunneilla opettaja ohjaa oppilaita keskustelemaan, kuuntelemaan ja toimimaan ryhmässä, harjoittelemaan erilaisia työskentelytaitoja ja ottamaan vastuuta omasta oppimisesta: pysymään aikataulussa, palauttamalla tehtäviä ja asettamalla tavoitteita. Opettaja luo turvallista ilmapiiriä asettamalla selkeät rajat, antamalla palautetta ja olemalla johdonmukainen. Puuttuminen häiriöihin on kasvatusta mutta samalla opettaja antaa mallia siitä, miten yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan. Rajaamalla ja vaatimalla opettaja osoittaa myös välittämistä. Tässä työssä opettaja hyötyy erityisesti hyvistä tunne- ja vuorovaikutustaidoista sekä ryhmädynamiikan ja erityispedagogiikan hallinnasta.
Opettaja tehtävä on opetuksellinen mutta samalla se on aina myös kasvatuksellinen. Opettajan kasvatustehtävää ohjaavat useat lait ja säädökset, jotka määrittelevät opetustyön sisällöllisiä, eettisiä ja oikeudellisia reunaehtoja. Laeilla ja säädöksillä on myös yhteys kasvatustehtävään. Oppilaalla on oikeus tulla kohdelluksi tasapuolisesti, saada tarvitsemansa oppimisen ja koulunkäynnin tuki, osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja opiskella turvallisessa ympäristössä. Nämä oikeudet on kirjattu perustuslakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, joihin Suomen valtio on sitoutunut. Opettaja toteuttaa, valvoo ja turvaa oppilaiden oikeuksia joka päivä mutta samalla hän tukee oppilasta kehittymään velvollisuuksiensa tuntevaksi yhteiskunnan jäseneksi. Joidenkin oppilaiden kohdalla se voi tarkoittaa aivan perusasioiden toistamista, kuten opiskeluvälineiden mukaan ottamista oppitunnille tai velvollisuutta osallistua opetukseen ja tehdä annetut tehtävät. Vahva tuntemus oikeudellisista reunaehdoista ja opetussuunnitelman perusteista, esimerkiksi arvioinnista lisäävät onnistumisia opettajan työssä.
Touko- ja kesäkuun aikana useat kirjoittajat ovat pohtineet Helsingin Sanomien mielipidepalstalla aineenopettajan kasvatusvastuuta sekä aineenopettajakoulutuksen ja kouluarjen välistä kuilua. Keskustelua seuranneena näin kävi myös minulle. Koulutukseltani olen filosofian maisteri, jonka opintokokonaisuuteen on kuulunut pedagogia opintoja ja opetusharjoittelu 2000-luvun alussa. Pedagogisiin opintoihin kuului yksi opintoviikko opetushallintoa, yksi opintoviikko erityispedagogisia opintoja sekä osioita, joiden tavoitteena oli kehittää ja syventää omia käsityksiä kasvatuksellisissa asioissa, auttaa näkemään omat mahdollisuudet kasvattajana ja siten vahvistaa opettajuutta. Tästä esimerkkinä kirjoituksen alussa ja vuonna 2003 kirjoittamani työ. Akateeminen asiantuntijuus on antanut vankan kivijalan oman oppiaineen opettamiseen mutta lähes kaiken muun opettajan työssä vaadituista taidoista olen oppinut työssä, täydennyskoulutuksella, olemalla itse aktiivinen ja hyödyntämällä omia vahvuuksiani. Opettajan työssä hyötyy myös oman toiminnan reflektoinnista, palautteen pyytämisestä, yhdessä tekemisestä sekä yhteistyöstä kodin ja koulun välillä ja tarvittaessa monialaisesti oppilashuollon kanssa.
Aineenopettajan erityinen asema kasvatustehtävässä näyttäytyy siten, että hänellä on useimmiten monia oppilasryhmiä, joten kasvatusvastuu jakautuu laajemmin eikä jokaisen ryhmän ja oppilaan kanssa synny yhtä vahvaa suhdetta kuin luokanopettajalla. Silti jokaisella oppitunnilla opettaja rakentaa oppilaiden kanssa luottamusta, tukee sosiaalista kasvua ja vahvistaa oppimisasennetta, kohtaa murrosikäisiä, joiden elämässä tapahtuu paljon, on itsetunnon haasteita ja identiteetin etsimistä.
Aineenopettaja näkee oppilaan usein lyhyen aikaa, mutta silti kantaa mukanaan merkittävää vastuuta. Kun pysähdyn selittämään, miksi työrauha on jokaisen oikeus, kasvatan yhteisöllisyyttä. Kun perustelen arviointikriteerit selkeästi ja kuuntelen oppilaan palautetta, toteutan oikeutta tulla kuulluksi. Kun huolehdin siitä, että ryhmän hiljaisinkin saa puheenvuoron, tuon esiin yhdenvertaisuuden käytännössä. Kun vaadin oppilasta tulemaan ajoissa oppitunnille, suorittamaan annetut tehtävät ja käyttäytymään ystävällisesti ja muut huomioiden, ohjaan häntä vastuulliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Kasvatustyötä helpottaa, kun koulussa on yhdessä sovitut säännöt ja toimintamallit puuttumisen tueksi.
Kasvatus on nuoren rinnalla kulkemista, mallintamista ja johdonmukaisuutta. Kasvatusvastuu kuuluu meille kaikille, yhä enenevässä määrin se tapahtuu kodin ja koulun välillä. Tätä työtä helpottaa, kun vuorovaikutus on avointa, ajantasaista, luottamuksellista ja välitöntä. Tavoitteena on yhteinen hyvä, ei syyllistäminen eikä vastakkainasettelu.
Linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti