Kriittisempää yleisöä
kuin opettajakunta saa hakemalla hakea. Opettajalla on
kasvatuksellisia ja opetuksellisia periaatteita, joita hän työssään noudattaa.
Opettaja on oman oppiaineensa asiantuntija ja yleensä tietää, millaista on hyvä
opetus. Ruotsin ja saksan kielen opettaja on astunut uudelle maaperälle
lähtiessään suunnittelemaan työpalaveria aiheesta opetuksen arvot. Tavoitteena
olisi tehdä listaus koulun arvoista, joihin koko henkilöstö pystyisi
sitoutumaan.
Opettajat saivat
ennakkotehtävänä miettiä kolme tärkeintä opetukseen liittyvää arvoa ja miettiä
vastausta kysymykseen, mikä on perusopetuksen tehtävä ja mitkä ovat opetuksen
tavoitteet. Pohjustukseksi ennakkotehtävään lisäsin linkit YK:n
yleissopimukseen lapsen oikeuksista, perusopetuslakiin ja opetussuunnitelman
perusteisiin.
Keskustelua opetuksen arvoista jatkettiin pienissä ryhmissä työpalaverissa. Keskustelussa pyrittiin löytämään yhdistäviä ja erottavia tekijöitä opetusten arvojen välillä. Johdattelevina lisäkysymyksinä keskustelussa oli: Mikä on tärkeintä sinulle opetuksessasi? Opetatko sen mukaisesti? Mikä on se periaate, joka ohjaa opetustasi? Millaiseksi periaate muovaa opetustasi? Tässä on muutama kuva keskustelun tuloksista.

Työskentely jatkui tämän
jälkeen vielä pienryhmissä, joissa koottiin vastaukset kysymyksiin, mikä on
perusopetuksen tehtävät ja mitkä ovat opetuksen tavoitteet. Ryhmät päättivät lopuksi keskenään, mitkä opetuksen arvot kirjataan sähköiseen seinätyökaluun.
Ja tässä on siitäkin näkyvä lopputulos.
Koska opetuksen
arvokeskustelulla aloitettiin yhteinen prosessi toimintakulttuurin
kehittämiseen ts. opetuskäytänteiden kehittämiseen ja monipuolistamiseen,
halusin teettää opettajilla itsearvioinnin. Itsearviointi toteutettiin
sähköisesti Socrative-ohjelmalla ja se sisälsi seuraavat kysymykset: Mikä oli
oma motivaatiosi opetuksen arvoja työstäessä? Mikä oli helppoa? Mikä oli
vaikeaa? Miten arvioisit ryhmässä toimimistasi? Mitä tavoitteita asetat
itsellesi prosessin alkuun? Kuten kuvitella saattaa vastauksia oli laidasta laitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti