Pieni tyttö istuu katsomon eturivin penkillä ja laulaa innokkaana esiintyjien kanssa laulua, vaikka oma esiintymisvuoro meni jo. Myöhemmin hän kuulee hoitajan ja äidin keskustelevan laulamisesta. Sitä ei suoraan toruttu mutta tyttö oppi, että on sopivampaa odottaa omaa esiintymisvuoroa. Tytön aktiivisuus huomataan myös koulussa osallistumisena erilaisiin luokan ja koulun yhteisiin tapahtumiin, puheenvuoron pyytämisenä ja pitämisenä, vastuunottona ja oma-aloitteellisuutena. Tyttö tykkää myös kysyä ja kyseenalaistaa vallitsevia tilanteita ja totuttua ajatuksissaan. Pian hän oppii, että jotkut tilanteet sallivat aktiivisuuden paremmin kuin toiset. Työelämässäkin hän toimii aktiivisesti. Oma työ on autonomista ja mahdollisuudet itseohjautuvuuteen, oppia ja kehittää omaa osaamista ovat hyvät. Aktiivisuus muuttuu kuitenkin haastavammaksi, kun tilanteet muuttuvat ja ihmiset ovat erilaisia.
Koulukontekstissa aktiivisuus nähdään useimmiten myönteisenä ominaisuutena ja toimintana. Oppimisen taustalla on käsitys oppilaasta aktiivisena toimijana. Oppilasta ohjataan asettamaan tavoitteita oppimiselle ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Opetuksen tavoitteena on myös ohjata oppilasta olemaan aktiivinen viestintätilanteessa ja arvioinnissa, havainnoimaan aktiivisesti omaa oppimisympäristöä ja kasvattaa häntä aktiiviseen kansalaisuuteen ja vaikuttamiseen. Mitä aktiivisuus on viestintätilanteessa? Asennetta, toimintaa vai erilaisia taitoja? Ja mitä tarkoittaa olla aktiivinen kansalainen ja vaikuttaa? Samansuuntaisilla kysymyksillä opettaja voi peilata omaa aktiivisuuttaan omassa työympäristössä. Aktiivinen opettaja voi viestiä aktiivisesti mutta muistaa samalla kuunnella ja antaa tilaa toisille. Hän voi haluta vaikuttaa ja kehittää mutta löytää itsensä toistuvasti pohtimasta, kuinka paljon voi kysyä ja kyseenalaistaa, tai astuiko aktiivisuudellaan toisen tontille. Aktiivisuutta voi joutua myös tilanteen mukaan mukauttamaan muiden tahtiin, koska ohje on ollut keskittyä olennaisimpaan.
Kuinka aktiivinen saa olla? Kuka sitä määrittää? Ja missä tilanteissa aktiivisuutta arvostetaan? Opettaja antaa oppilaalle palautetta aktiivisesta tuntityöskentelystä mutta onko opettajan ja oppilaan ymmärrys aktiivisuudesta sama? Oppilas mieltää usein aktiivisuuden viittaamisena, tuntitehtävien tekemisenä ja opettajan ohjeiden noudattamisena. Työelämässä esimies kiittää työntekijää toimeliaisuudesta ja aktiivisesta työotteesta mutta työntekijä jää pohtimaan, mikä sujui lopulta hyvin ja missä hän onnistui.
Tilanteesta ja henkilöstä riippuen aktiivinen ihminen voi joutua arvailemaan ja tasapainoilemaan, mitä häneltä odotetaan. Odotusten, sääntöjen ja periaatteiden puuttuessa tai ollessa epäselvät tilanteet voivat kehittyä pahimmillaan epämääräisten toiveiden ja odotusten sekamelskaksi. Arvailu ja tasapainoilu voivat pidemmän päälle turhauttaa, tuhlaavat voimavaroja ja lopulta eivät myöskään palvele työyhteisöä.
Opettaja joutuu olemaan tarkka työssään ja miettimään, miten hän sanoittaa aktiivisuutta oppilaille, millaista aktiivisuutta hän odottaa oppilailta, millaiseen aktiivisuuteen hän oppilaita ohjaa ja miten hän tukee oppilasta olemaan aktiivinen toimija omassa oppimisessaan, luokassa ja kouluyhteisössä. Mahdollistanko minä opettajana oppilasta saavuttamaan parastaan ja vahvistanko innostusta, luovuutta ja oma-aloitteellisuutta? Yhtä lailla opettaja toivoo tukea omaan aktiiviseen toimijuuteensa, mahdollistamiseen, ideoimiseen, luovuuteen ja uusien ajatusten esiintuomiseen. Jos mennään vain tilanteen ja ryhmän mukaan, kyvykkäät ja halukkaat kehittäjät turhautuvat.