Samanaikaisopetus mallintaa koulun toimintaa oppivana yhteisönä

Ajatus samanaikaisopetuksesta syntyi viime talvena, kun koulussamme suunniteltiin ja päivitettiin valinnaisaineita uudistuvan opetussuunnitelman mukaiseksi. Opettajia pyydettiin miettimään valinnaisaineita myös oppiainerajat ylittävästä näkökulmasta. Muutamia tällaisia valinnaisaineita esitettiin mutta muuten listaus näyttää hyvin perinteiseltä. 

Samanaikaisopetus mainitaan vuoden 2014 opetussuunnitelmassa tukiopetusta, erityisopetusta, tehostettua ja erityistä tukea koskevissa luvuissa. Samanaikaisopettajuus mainitaan koulun yhteistyötapana ja sen on tarkoitus mallintaa koulun toimintaa oppivana yhteisönä myös oppilaille. (OPH 2014, 36) Perusteet samanaikaisopettajuudelle ovat siis löydettävissä valtakunnallisista normeista. Onkin mielenkiintoista seurata, miten samanaikaisopetusta toteutetaan eri kouluissa tai millaisia paikallisia malleja sille luodaan. 

Samanaikaisopetus, yhteisopetus, tiimiopetus. Yhteisopetusta käytetään samanaikaisopetuksen synonyyminä. (Samanaikaisopetus - Tuntisuunnitelmia ja työtapoja, s.9) Samanaikaisopetusta voidaan toteuttaa usealla tavalla ja eri työtapoja käyttäen, esimerkiksi kuinka monta opettajaa luokassa on, jaetaanko oppilaita ryhmiin, millaisiin ryhmiin, ovatko tavoitteet samoja kaikille oppilaille ja miten opettajat ovat jakaneet vastuun keskenään. (Samanaikaisopetus - Tuntisuunnitelmia ja työtapoja, s.17) Tänä syksynä koulussamme on toteutettu samanaikaisopetuksen mallia tiimiopetuksesta lyhyellä valinnaisainekurssilla 9.-luokkalaisille. Käytännössä tiimiopetus on tarkoittanut yhteistä vastuuta opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Minä sekä englannin ja ranskan kielen lehtori Hanna Tiitinen olemme olleet myös samanaikaisesti tunneilla paikalla paria kertaa lukuun ottamatta. Oppituntien pitäminen on ollut parhaimmillaan sujuvaa vuoropuhelua ja vuoronvaihdosta opettajalta toiselle. Kahden opettajan läsnäolo on myös mahdollistanut tiiviimmän ja aktiivisemman oppilaan oppimisen ohjaamisen. Pulmatilanteissa olemme voineet lyödä kaksi päätä yhteen ja miettiä ratkaisuja ja toimintamalleja seuraaville oppitunneille. 

Valmistelevana työnä tiimiopettajuudelle meidän molempien opettajien tunnit palkitettiin niin, että tiimiopettajuutta on ollut mahdollista toteuttaa. Olemme myös Hannan kanssa käyttäneet aikaa alkukeskustelulle, jossa olemme käyneet läpi arvojamme, opettamista, oppimiskäsitystä, omia vahvuuksia, luokan hallinnan keinoja sekä yhteistyötä huoltajien kanssa. Totesimme myös yhteisesti ääneen, että oppilaat ovat yhteisiä, ja jos joku asia jää mietityttämään tai harmittamaan, siitä voidaan rohkeasti keskustella. Ennen kurssin alkamista opettajat ovat myös tutustuneet aihetta koskevaan kirjallisuuteen ja erilaisiin samanaikaisopettajuutta toteuttaviin työmuotoihin. 

Samanaikaisopetuksesta jäi meille molemmille opettajille antoisa kokemus. Myös oppilaat pitivät samanaikaisopettajuutta palautteen perusteella hyvänä kokemuksena. Niilo Mäki Instituutti on julkaissut tänä vuonna materiaalipaketin Tavoitteena yhteisopettajuus - näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Materiaalipaketissa on liitteenä esimerkiksi mietittävää yhteisopetusta suunnitteleville opettajille sekä yhteisopettajien tarkistuslista. Nämä täydentävät ja auttavat mainiosti kehittämään jatkossa samanaikaisopetusta kurssillamme. 

Ilmiöoppiminen oppivassa yhteisössä

Askolan koulussa on tänä syksynä järjestetty ensimmäistä kertaa 9.-luokkalaisille suunnattu lyhyt valinnaisainekurssi Kielet ja kulttuurit (KieKu). Kurssi on suunniteltu ja toteutettu ilmiöpedagogiikan pohjalta. Arviointi on toteutettu uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Taitotavoitteita on liitetty kurssiin koulun yhteisistä laaja-alaisen osaamisen tavoitteista. Koska kurssi arvioidaan numeroarvosanalla, arvosana tulee oppilaiden työskentelytaidoista ja sanallinen palaute laaja-alaisen osaamisen taidoista sekä oppimisesta. Lisäksi 9.-luokkalaiset saavat diplomin osallistumisesta 7.-luokkalaisille järjestettävään Matkalla maailmalla-teemapäivään. Teemapäivä toteutetaan koulussamme 20.11.2017 ja se kestää koko koulupäivän. 

Uutta kurssilla on ollut myös se, että se on toteutettu samanaikaisopetuksena. Vastuu kurssin suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista on ollut minulla ja koulumme englannin ja ranskan kielen lehtori Hanna Tiitisellä. Samanaikaisopetus on aiheena toinen, josta kirjoitan myöhemmin oman blogitekstin. 

Tähän blogitekstiin haluan nostaa meidän opettajien kokemuksia kurssin toteutuksesta. Opettajana ja oman oppimisen kannalta koen keskeisenä asiana kuvata oppimisen polkua ja ilmiöprosessin etenemistä kurssin alusta teemapäivään saakka. Oppilaiden kokemus ja heiltä saatu palaute kurssista taas antavat arvokasta palautetta koulun ja kurssin kehittämistyölle. Tässä linkki KieKu-kurssilaisten palautelomakkeeseen: KieKu-kurssipalautelomake. Palaute kurssista on tarkoitus kerätä teemapäivän jälkeen.

Miten saamme oppilaissa herätettyä aidon innostuksen kieliä ja kulttuureja kohtaan? 

Koska KieKu-kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa ilmiöpedagogiikan pohjalta, emme opettajina halunneet lähteä tarkasti rajaamaan kurssin tarkempaa teemaa. Yhtenä tavoitteenamme oli myös osallistaa oppilaita oman oppimisensa suunnitteluun ja toteutukseen. Kysymykseksi jäi, miten saisimme oppilaissa herätettyä aidon innostuksen kieliä ja kulttuureita kohtaan. Löytäisimmekö oppilaiden elämän ja kurssin välisiä yhtymäkohtia? Miten tuemme oppilasta asettamaan oppimistavoitteita itselleen ja löytämään itselle merkityksellisen tutkimuskohteen? Löytäisimmekö oppilaiden oppimiselle jonkin suuremman merkityksen, esimerkiksi jakamalla heidän oppimaansa ja osaamistaan muille koulun oppilaille ja opettajille. 

Näiden kysymysten pohjalta suunnittelimme KieKu-kurssilaisille virittelytunnin, jossa oppilaat kieltelivät luokassa eri mantereiden välillä ajatuksella Matkalla maailmalla. Mantereille oli kerätty niihin liittyvää esineistöä ja materiaalia. Oppilaiden tehtäväksi jäi kierrellä kolmen hengen ryhmissä mantereelta toiselle, hypistellä, tunnustella ja kokeilla esineistöä, ihmetellä sekä esittää kysymyksiä. Kysymykset oppilaat kirjoittivat muistiin paperille. Paperille oppilaat saivat kirjoittaa myös muita mietintöjä, esimerkiksi mitä he tiesivät mantereista ja maista jo etukäteen. 

Virittelytunnin jälkeen ryhmät saivat tehtäväksi miettiä, löytyykö ryhmästä kaikkia jäseniä kiinnostava tutkimuskohde. Piti myös miettiä perusteluja valitun tutkimusaiheen valinnalle. Opettajina huomasimme kurssin aikana, että "vain joku tutkimuskohde" tai yhden ryhmänjäsenen valitsema aihe ei ollut kovin motivoivaa ryhmän muille jäsenille. 

Uteliasta ja innostavaa oppimista olisi voinut lähestyä myös etsimällä ratkaisuja itse esitettyihin kysymyksiin ja ongelmiin. 

Miten valittua aihetta voitaisiin tutkia? 

Kun KieKu-laiset olivat päättäneet tutkimuskohteensa, jäi tehtäväksi miettiä, miten valittua kohdetta voitaisiin tutkia. Mistä tietoa voisi hankkia? Mikä on tutkimusta ohjaava kysymys? Tämän kohdan huomasimme opettajina olevan erityisen haastava. Oppilaat ajautuivat helposti tutkimaan kohdetta perinteisin menetelmin, etsimällä vain tietoa internetistä ja valmistelemalla esitelmää. Tämän vuoksi käytimme Hannan kanssa vielä yhden oppitunnin tarkentamalla, mitä on tarkoitus tehdä ja miten. Esimerkiksi jos tutkimuskohteena on Italian ruoka, tarkoitus ei ole tehdä esitelmää vaan miettiä, mikä aiheessa oppilasta kiinnostaa, esim. Miksi Italiassa on niin paljon erilaisia pastoja? Millä eri nimillä pastalajeja kutsutaan? Miten niitä käytetään? Onko joku pastalaji tyypillisempi eri maakunnassa kuin toisessa jne. Näytimme myös yhden esimerkkivideon oppilaille, jossa konkretisoituu hyvin ilmiöoppimisen tarkoitus: Kuinka syvällä kalat uivat talvella?

Oivalsimme myös melko pian, että ilmiöoppiminen vaatii opettajaltakin syvällisempää ymmärrystä oppimisesta ja sen prosesseista. Miten motivoida heitä, jotka eivät saa otetta oppimiseen, miten ohjaamme niitä oppilaita, jotka ovat selkeästi valinneet väärän aiheen ja mukailevat muun ryhmän mukana tai miten saada kaikki ryhmän jäsenet mukaan yhteiseen tekemiseen. Yksi tärkeä juttu motivaation syntymiseen voisi olla joku täydentävä ja riittävän pieni ja helposti hahmoteltava tehtävä aiheeseen liittyen. 

Miten tutkimuskohdetta dokumentoidaan? 

Ohjeistimme oppilaita kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa PedaNet:iin, johon kirjattiin jokaisen työskentelyjakson päätteeksi, mitä kukin oli sinä päivänä tehnyt ja mitä oppinut. Päiväkirjaan sai liittää myös kuvia, videoita, piirustuksia, haastatteluja ja lähteitä löytämistään tietolähteistä tms. Osa oppilaista keräsi tietoa myös erilliseen PowerPoint-esitykseen. 

Mitä kootusta aineistosta valitaan lopulliseen esitykseen, miten ne yhdistellään ja kootaan yhteen? 

Lopullinen työvaihe koitti reilu viikko ennen teemapäivää. Millainen on lopullinen esitysmuoto ryhmän tutkimuskohteesta 7.-luokkalaisille, mitkä ovat tutkimuksen avainsanat, mitä on tutkittu ja miten opettaa oppimansa 7.-luokkaisille. Lisäksi tuli miettiä, miten osallistaa 7.-luokkalaiset jokaisessa työpajassa. Kenraaliharjoitus pidettiin teemapäivää edeltävällä viikolla. Harjoituksissa oli mahdollista tehdä viime hetken viilaukset omaa työpajaa varten. Keskustelimme myös esiintymisestä, äänenkäytöstä ja oppilailla oli mahdollisuus saada palautetta. Työpajaansa varten KieKu-laiset miettivät seuraavia asioita:

- Mikä on työpajan aihe?
- Mihin kysymyksiin halusitte työssänne saada vastauksen?
- Mitkä ovat tärkeimmät asiat, jotka saitte työssänne selville? 
- Mitä työpajassa tapahtuu?

• Mitä 7.-luokkalaisten on tarkoitus tehdä? 
• Selkeä ohjeistus
• Miten osallistutte itse työpajan toimintaan? 
• Miten lopetatte työpajan? 

Teemapäivään muodostui lopulta kuusi erilaista työpajaa:

• Amerikan juhlapäivät
• Australian kansallispäivä
• Espanjan ja Italian ruoka
• Stereotypiat
• Lontoon nähtävyydet
• QR - Aarteenetsintä

KieKu-kurssia on tavoitteena arvioida ja kehittää jatkoa varten. Yhtenä kehiteltävä asiana on ainakin kurssin teeman sitominen tarkemmin kurssin otsikkoon Kielet ja kulttuurit. Myös tutkijanäkökulmaa olisi varmasti hyvä painottaa jatkossa enemmän. Voisiko se olla kieli- ja kulttuuritutkija? 

Miten tukea koulun kokeilukulttuuria ja muutosta?

Eräs tuttavani työskentelee menestyvässä firmassa. Kun kysyin häneltä, mihin firman menestys perustuu, hän mainitsi kolme asiaa. Työyhteisössä vallitsee matala hierarkia, työntekijöillä on lupa kokeilla ja epäonnistua. Jäin pohtimaan asiaa. Kouluja kehitetään erilaisilla kehittämisotteilla ja hankkeilla mutta kuinka monissa työyhteisöissä on lupa kokeilla ja epäonnistua. Jos joku onnistuu tai epäonnistuu, elääkö työyhteisö onnistumisen mukana ja kannatteleeko epäonnistumisen hetkinä. Miten koulun muutosta voidaan tukea? 

Minulla oli ilo osallistua Kokeilukulttuuri koulun kehittäjä-koulutukseen 1.11.2017. Koulutuspäivänä tarkasteltiin kokeilukulttuurin merkitystä oppivan kouluyhteisön kehittämisessä. Tavoitteena oli/on tukea koulujen kehittämisorientoitunutta asennetta ja toimintaa. Koulutuspäivän olivat järjestäneet kouluttajat Iida-Maria Peltomaa ja Aki Luostarinen. Päivän aikana kuultiin innostavia puheenvuoroja opetusneuvos Elisa Heliniltä, Sitran asiantuntija Kalle Niemiseltä, innovaattori Saku Tuomiselta sekä Opetushallituksen kokeilukeskukselta. Koulutuspäivän anti osui ja upposi. 

"Tsemppiä." Näillä sanoilla minua on henkilökohtaisesti kannustettu syksyllä 2015, kun koulussamme oltiin aloittamassa kokeilu opetuskäytänteiden kehittämisen ja monipuolistamisen vaihemallista tukemaan koulun opetussuunnitelmatyötä. Vähänpä lopulta tiesin, mihin olin ryhtymässä, mutta innostus koulun kehittämiseen on ajanut eteenpäin. Mikä saa innostuksen säilymään haasteista huolimatta? Tätäkin kysymystä joutuu väistämättä pohtimaan kehittämistyön äärellä. 

Innostus ja sisäinen motivaatio oman työn ja työyteisön kehittämiselle voi syntyä niinkin pieneltä tuntuvista seikoista kuin mahdollisuudesta tai kannustavasta palautteesta. Riittävät haasteet ja niistä selviytymiset ruokkivat innostusta. Kannustavat sanat motivoivat yrittämään ja antamaan itsestä entistä enemmän. Luottavassa ja kannustavassa ilmapiirissä on hyvä työskennellä. Usein kannustava palaute voi myös tulla työyhteisön ulkopuolelta ja dialogissa koulun ulkopuolisessa verkostossa. Myös itselle annettava myönteinen palaute motivoi, ohjaa ja auttaa työssä. Aina ei voi nojautua esimiehen ja työyhteisön palautteeseen. Verkosto ja itselle annettava myönteinen palaute kannattelevat muutostyössä eteenpäin.  

"Kokeilu ei toimi." toimii kokeilukulttuurissa paremmin kuin "epäonnistuin", oli Saku Tuomisen yksi viesteistä. Kokeilukulttuurin ei tarvitse henkilöityä. Yhtä tärkeää on hahmottaa oma roolinsa osana koulun kehittämistyötä. Kuka minä olen osana työyhteisöä ja mitä kokonaisuutta työni palvelee? 

Koulun muutostyö on alkanut mutta minne se päättyy. Onko kokeiluilla ja hankkeilla draaman kaari? Tarvitaan konkreettisia toimia kokeilujen ja hankkeiden toteuttamiseen ja onnistumiseen mutta yhtä tärkeää olisi pohtia, mitä niistä opimme. 

    

Tähän lopuksi olen koonnut listauksen koulutuspäivän annista koulun kokeilukulttuurin ja  muutoksen tukemiseksi. Listaus on koonti koulutuspäivän puhujien puheenvuoroista:

- Mietitään, miten hankkeisiin lähdetään. Onko hankkeessa kyse unelmasta vai pelkästä toivomuksesta.

- Mitkä ovat konkreettiset toimet hankkeiden toteuttamiseen ja onnistumiseen?

- Mitä ongelmaa hanke yrittää ratkaista? 

- Mikä paranee hankkeen avulla? 

- Miten käsitellä sitä inhimillistä toimintaa, joka syö resursseja tuomatta lisäarvoa. 

- Onko tavoite selkeä? 

- Millä tavalla saataisiin innostunut halu kehittää ja kokeilla? 

- Miten tuetaan elinikäistä oppimista? 

- Kuinka jokaisen osaaminen saadaan käyttöön? 

- Miten hyödynnetään tutkintojen ulkopuolista osaamista?

- Miten luoda koulumaailma, jossa jokaisella on mahdollisuus osallistua. 

- Mitä lisäarvoa kokeilukulttuuri tuo koulun muutokseen? 

- Jotta kouluni kokeiluista saataisiin mahdollisimman paljon oppia ja kehitystä, millainen ajattelu ja asenteet, rutiinit ja toimintatavat yms. meidän tulisi lopettaa, jatkaa edelleen ja kehittää sekä aloittaa kokonaan uutena. 

Kokeilukulttuurissa ja muutoksessa tarvitaan luovuutta. Saku Tuomisen sanoihin päättäen: "Luovuus on halua tehdä eri tavalla paremmin." 

Tulevaisuuden koulussa kiinnitetään huomiota vuorovaikutustaitoihin

"Vuorovaikutustaidot lisääntyvät, jos niitä kehitetään tavoitteellisesti työpaikalla", kirjoittaa työyhteisökouluttaja ja -valmentaja Seija Milicevic blogissaan. Vuorovaikutustaidot on myös mainittu yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista monissa työelämää koskevissa tutkimuksissa. Vuorovaikutustaidot ovat edelleen aivan keskeinen ja opettajan työn yksi tärkeimmistä taidoista, esimerkiksi suuri osa arvioinnista pitäisi olla opettajien ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta (OPS 2014, 47). Vuorovaikutuksen -samoin kuin yhteistyön ja monipuolisen työskentelyn- tulisi olla yhteisön kaikkien jäsenten oppimista ja hyvinvointia edistäviä tekijöitä (OPS 2014, 27). Koulun arjessa moni opetuksellinen ja kasvatuksellinen tilanne kiteytyy vuorovaikutukseen, ts. mitä me aikuiset haluamme välittää vuorovaikutustaidoista oppilaille: Miten kuuntelin, mitä sanoin, vahvistiko se oppilasta, vallitsiko tilanteessa luottamus ja molemminpuolinen kunnioitus jne. On hämmentävää, miten vähän vuorovaikutustaidoista lopulta yhteisesti keskustellaan ja miten helposti se voidaan lisätä toimintasuunnitelmiin ilman konkreettista ja tavoitteellista kehittämistä. Koulun arki on ihmisten välistä vuorovaikutusta pullollaan mutta vuorovaikutuksen onnistumiseen tarvitaan erilaisia taitoja. 

Vuorovaikutustaitoja ovat mm. kuuntelemisen ja havainnoinnin taidot, argumentointitaidot, taitoa osoittaa tukea, taitoa ottaa ja pitää puheenvuoroja, taitoa ylläpitää keskustelua, taitoa asettua toisen asemaan, kunnioitusta ja luottamusta, taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta jne. Toimintasuunnitelmissa voi lukea tavoitteena "ammatillisen vuorovaikutuksen kehittäminen". Tulevaisuuden koulussa sanaa 'vuorovaikutus' ja 'vuorovaikutustaidot' pitäisi avata yhteisesti, mitä ne ovat, miten niitä parannetaan, miten arvioidaan, mitkä ovat niiden tavoitteet ja päämäärä:

-Miten edistää arvostavaa vuorovaikutusta?

-Miten oppijan ja ympäristön välinen vuorovaikutus toimii? 

-Miten vuorovaikutus ylipäänsä ymmärretään työyhteisössä?

-Mitkä asiat edistävät vuorovaikutuksen syntymistä?

-Millaiset oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta?

-Millaisia vuorovaikutusmalleja me aikuiset mallinnamme lapsille ja nuorille?

-Millaiset keskusteluelementit vievät oppimista eteenpäin?

-Miten aktivoida oppilaita ja aikuisia keskustelun aloitukseen ja ylläpitämiseen?

-Millaiset tieto- ja viestintäteknologiset välineet edistävät aikuisten välistä vuorovaikutusta ja oppimista työyhteisössä? 

"Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen." (OPS 2014, 35) 

Oppilaiden osallisuutta koulun hyvinvoinnin ja vuorovaikutustaitojen kehittämisessä voidaan lisätä käymällä keskustelua hyvästä vuorovaikutuksesta tai kysymällä esimerkiksi, millainen on hyvä kaveri. Tässä yhden 7. luokan vastauksia kysymyksiin, millainen on hyvä kaveri ja mitä oppilas odottaa opettajalta.

Ensimmäinen koulupäivä
1. Millainen on hyvä kaveri?
2. Mitä odotat opettajalta? 

"Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria." (OPS 2014, 35)

Tässä huoltajien vastauksia kysymykseen: Millainen on hyvä yhteistyö huoltajan ja opettajan välillä?

-Hyvä yhteistyö on avointa, luottamuksellista ja nopeaa.

-Pidetään tilanteen tasalla ja viestitään tarvittaessa. 

-Keskustelevaa ja avointa, ongelmista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

-Hyvä yhteistyö on avointa ja välitöntä. Asiat ja ajatukset voidaan tuoda ja tuodaan esiin sellaisena kuin ne nähdään ja koetaan. Kynnys yhteistyöhön on matala ja välitön. 

-Hyvä yhteistyö on avointa ja reilua, kaikki osapuolet huomioonottavaa. Kuunnellaan molempien (tai kaikkien) osapuolten näkemys asioihin. Helppo ottaa yhteyttä. 

Tulevaisuuden koulua rakennetaan yhdessä vuorovaikutustaidot keskiössä.  

Miten oppimista ja osaamista pitäisi jakaa työyhteisössä?

Opettajilta edellytetään tänä päivänä paljon työskentelyä erilaisissa tiimeissä ja ryhmäkokoonpanoissa. En kuitenkaan muista, että tiimityöskentelyyn olisi koskaan varsinaisesti saatu mitään koulutusta tai työskentelyä ja oppimista olisi tietoisesti välttämättä arvioitu. Oppiminen on usein langennut opettajan omalle vastuulle. Mistähän johtunee, että usein tiimityöskentely on alkuinnostuksen jälkeen sammunut liekkeihinsä. Onko työskentely kaatunut ryhmä- ja vuorovaikutustaitoihin tai suunnan ja/tai tarkoituksen puuttumiseen? Mietin myös, miten opettaja ohjaa oppilaiden ryhmätyöskentelyä, jos tietoisuus ryhmän kehitysprosessista tai arvioitavista ryhmätyötaidoista puuttuu. Ja jaammeko yhteisönä taidoista ja prosessista yhteisen tietoisuuden? Lopulta kysyn myös, miten opittua ja kunkin omaa osaamista kannattaa jakaa työyhteisössä. Jos aikaa yhteiselle dialogille on vähän -väitän näin olevan-, kysymys kuuluu myös missä opittua ja osaamista pitäisi jakaa. 

"Koulu toimii oppivana yhteisönä ja kannustaa kaikkia jäseniään oppimiseen. Oppiva yhteisö kehittyy dialogin avulla. Yhdessä tekeminen ja osallisuuden kokemukset vahvistavat yhteisöä. Tavoitteiden pohdinta, oman työn säännöllinen arviointi ja kiireettömyys edistävät yhteisön oppimista. " (OPH 2014, 27) 

"Oppiva yhteisö luo edellytyksiä yhdessä ja toinen toisiltaan oppimiseen. Se luo edellytyksiä myös tutkimiseen ja kokeilemiseen sekä innostumisen ja onnistumisen kokemuksiin. Yhteisö rohkaisee jokaista jäsentään yrittämään ja oppimaan myös virheistä. Se antaa sopivia haasteita ja tukee vahvuuksien löytämistä ja hyödyntämistä." (OPH 2014, 27) 

Uusi opetussuunnitelma ohjaa kehittämään koulun toimintakulttuuria oppivan yhteisön näkökulmasta. Mitä on tarkoitus oppia, miten opitaan, missä opitaan, miten oppimista arvioidaan ja mihin arviointi perustuu. Pitäisi kyetä myös tunnistamaan omat ja muiden vahvuudet työyhteisössä. (Kokeilepa itse miettiä tässä kohtaa omia vahvuuksiasi. Miten hyödyntäisit niitä työyhteisössä? Kysymys ei ole välttämättä aikuisellekaan helppo.) Toisaalta kaikkea ei pidäkään osata yksin. Löytyykö yhteisöstä luottamusta ja turvallisuutta kokeilla, innostua, erehtyä ja kyseenalaistaa? Edelleen olen sitä mieltä, että aikuisten mallintama todellisuus välittyy myös lapsille ja nuorille, tietoisesti tai tiedostamatta. 

Uusi lukuvuosi on aina myös uusi mahdollisuus, esimerkiksi aloittaa tiimityöskentely. Arvopohjaan perustuen, tavoitteellisesti oppien, oppimista arvioiden, osallistaen ja jokaisen omaa vahvuutta käyttäen. Yksin ei onneksi tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Esimerkiksi kirjat Vuorovaikutusvastuu ja Yhdessä oppiminen - Yhteistoiminnallisuuden käytäntö ja periaatteet auttavat rakentamaan tiimityöskentelyä oppivan yhteisön näkökulmasta. Olen koonnut tähän blogitekstiin tiivistetysti yhden listauksen molemmista kirjoista. 

Yhteistoiminnallisen metodin tuntomerkit

1    Positiivinen sosiaalinen riippuvuus ryhmän jäsenten kesken

Ollaanko samassa veneessä?

2    Yksilöllinen vastuu

Kantaako jokainen vastuun omasta oppimisesta ja ryhmän toiminnasta?

3     Osallistava, avoin vuorovaikutus

Onko jokaisella mahdollisuus osallistua ryhmän toimintaan?

4    Sosiaalisten taitojen hallinta

Tiedolliset ja sosiaaliset tavoitteet

Onko ryhmällä yhteinen tavoite oppia ymmärtämään uusia asia?

Onko ryhmällä yhteinen tavoite oppia toiminnallisesti sosiaalisia taitoja?

5    Yhdessä tapahtuva arviointi ja pohdiskelu

Mitä on opittu?

Miten on toimittu?

Miksi on toimittu?

Millä tavoin voitaisiin toimia paremmin seuraavalla kerralla? 

(Lähde: Martti Hellström, Peter Johnson, Asko Leppilampi & Pasi Sahlberg: Yhdessä oppiminen - Yhteistoiminnallisuuden käytäntö ja periaatteet) 

Tiimityöskentely - Vetäjän tehtävät

1. Vetäjä huolehtii, että ryhmä toteuttaa tehtäväänsä.

Tarkoitus, tavoitteet ja arviointi

2. Vetäjä huolehtii ryhmänsä kokoontumisista, ajasta ja paikasta sopimisesta sekä tapahtumien kirjaamisesta.

Tehtävien delegointi ryhmäläisille.

3. Vetäjä huolehtii, että kaikki ryhmän jäsenet saavat mahdollisuuden osallistua ja kaikkien ajatukset otetaan tasapuolisesti huomioon.

4. Vetäjä huolehtii, että ryhmä pysyy perustehtävässään.

5. Vetäjä huolehtii ryhmäprosessista eli tukee ryhmän kehittymistä.

6. Vetäjä huolehtii siitä, että ryhmällä on paitsi omia itsenäisiä vastuualueitaan, joista se huolehtii, se kantaa myös vastuuta koko yhteisön kehittämisestä.

7.  Vetäjä huolehtii siitä, että hän vastuuhenkilönä välittää ryhmänsä ajatukset (toiveet, ehdotukset, ideat jne.) oikeassa muodossa vetäjien yhteiseen kokoukseen.

8. Vetäjä huolehtii, että hän toimii vastuuhenkilön roolissa aina ryhmänsä edustajana, ei vain itsensä.

9. Vetäjä huolehtii siitä, että jos ryhmässä on useamman ammattiryhmän edustajia, hän edustaa kaikkien ajatuksia tasapuolisesti.

10. Vetäjä huolehtii, että kaikki ryhmän jäsenet saavat tarvitsemansa informaation.

11. Vetäjä huolehtii ryhmän uuden jäsenen perehdyttämisestä. 

(Lähde: Liisa Kiesiläinen: Vuorovaikutusvastuu) 

Jokainen opettaja vastaa tahollaan opetussuunnitelman toteutuksesta. Totta. Keskustelua olisi hyvä käydä myös tiimitasolla ja työyhteisötasolla. Mihin tähdätään ja mitä halutaan oppia? 

Tässä vielä lopuksi kaksi videota samasta aiheesta: 

Muuttuva oppiminen - Suuri muutos. Mistä on kyse?

TACT - Oppiva yhteisö

Miten koulun yhteistä pedagogiikkaa voidaan edistää ja löytää?

Olen työskennellyt yläkoulun aineenopettajana lukuvuoden 2004 alusta alkaen. Viimeiset kolme lukuvuotta olen toiminut myös aktiivisesti uuden opetussuunnitelmatyön parissa. Yläkoulu on kehittynyt monenlaisella otteella vuosien varrella, esimerkiksi oppilashuollollisilla ja kolmiportaisen tuen asiakokonaisuuksilla. Koulun arkea ohjaavat myös erilaiset tiimit ja ryhmät, joilla kullakin on oma vastuualueensa. Aineenopettajatyössä puurretaan aika usein yksin ja tiimi- ja ryhmätyöskentely on ollut enemmän tai vähemmän ylhäältä alaspäin ohjattua ja pitkäjänteinen toiminnan suunnittelu, toteutus ja arviointi ovat alkuinnostuksen jälkeen monesti sammuneet liekkeihinsä. Koulun kehittymisestä huolimatta koulujen uudistumis- ja uudistamispaine on kova. Onko lopultakin kyse siitä, että koulun kehittämisessä koulun yhteinen pedagoginen kehittämisote on jäänyt muiden toiminta-alueiden varjoon. Miten koulun yhteistä pedagogiikkaa voidaan edistää ja löytää?  

Oppivassa yhteisössä oppiminen tulisi nähdä ennen kaikkea vuoropuheluna ja yhdessä oppimisena. Oppivassa yhteisössä minua kiinnostaa, miten voimme työssä ja työyhteisönä toteuttaa opetussuunnitelman mukaista oppimista, toimimmeko työyhteisönä uudenlaisen oppimisen mahdollistajina, mitkä asiat tukevat jo valmiiksi tätä ja miten mahdollistaa niitä asioita, jotka vaativat kehittämistä. Uudenlaisen oppimisen mahdollistaminen edellyttä sekä rakenteellisia että varmasti ajattelun tasolla olevia muutoksia koulun toimintakulttuurissa. Ajattelun tasolla olisi ennen kaikkea uskallettava kyseenalaistaa voimassa oleva tapa toimia.  

Oppivassa yhteisössä myös aikuiset miettivät yhdessä, mikä on oppimisen tavoite, mitä halutaan oppia ja mitä halutaan saada aikaan. Olisi myös hyvä miettiä, millaisia tavoitteita voidaan asettaa ja millaisissa oppimisympäristöissä työskennellään, esimerkiksi miten hyvin koulun oppimisympäristöt ja käytänteet edistävät yhdessä oppimista, vuorovaikutuksen syntymistä ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Pohdittava olisi myös, miten oppimista arvioidaan ja mihin arviointi perustuu sekä mitä prosessin osaa arvioidaan, mitä opittiin, mitä uutta luotiin ja miten prosessi eteni. Miten varmistetaan aikuisen aito toimijuus ja aktiivinen rooli ja onko aikuisella mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja kokea omistajuutta oppimiseensa. Aikuisten tapa toimia mallintuu lopulta myös lapsille ja nuorille. 

Yläkoulussamme monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelu, toteutus ja arviointi ei ole ollut normi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Peruskoulukohtainen ops-työryhmä keskustelee ja päättää yleisistä linjauksista mutta konkreettinen opetussuunnitelmatyö tapahtuu koulukohtaisesti. Kun uusi lukuvuosi 2017-2018 alkaa, päätettävänä on esimerkiksi, toteutetaanko monialaisia oppimiskokonaisuuksia ilmiölähtöisesti vai tiedealalähtöisesti. Toivottavaa olisi, että monialaisia oppimiskokonaisuuksia mietittäisiin myös oppivan yhteisön näkökulmasta. Käykö lopulta niin, että me aikuiset olemme edistäneet koulun yhteistä pedagogiikkaa ja löytäneet itsemme uuden oppimisen ääreltä.  

Oppivaa yhteisöä rakentamassa

 1. Mikä on tärkeää oppivassa yhteisössä?

• Arvostava ja osallistava dialogi
• Kurkottaa kuuhun, vaikka kapsahtaa tähtiin. 
• Syntyy tekemisen meininki
• Sisäistä motivaatiota ruokitaan
• Turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri
• On tärkeää toimia yhteisesti sovittujen arvojen suuntaisesti erilaisia työtapoja ja persoonallisuuksia arvostaen ja epäonnistumisista oppien.
• Ammatillinen haaste kehittyä
• Luottamus ja kunnioitus yhteiseen tekemiseen
• Turvallinen ja avoin ilmapiiri
• Luottamus
• Tekemisen meininki luo oppivan yhteisön
• Voi kokeilla/yrittää kannustavassa ilmapiirissä
• Reflektoida sallivan myönteisellä asenteella
• Unohtaa/Hylätä toimimaton juttu
• Toiminnan jatkuva yhdessä kehittäminen
• Arvostavan vuorovaikutuksen toimintakulttuuri
• Lupa sekä kokeilla että epäonnistua
• Yhteisesti sovittu selkeä päämäärä ja näkemys siitä, miten sitä tavoitellaan
• Huomioiva, kannustava, avoin, erilaisuutta arvostava ja arviointikykyinen yhteisö
• Selkeä yhteinen visio
• Sitoutuneisuus ja iloinen tekemisen meininki

2. Miten opettaja innostuu työssä? 

3. Miten opettaja motivoituu työssä?

Vastaukset on koottu koulutuksesta Oppivaa yhteisöä kehittämässä, jonka järjesti EduSuunta Opetushallituksessa 20.4.2017 (kts. EduSuunta). Kiitos Aki Luostarinen ja Iida-Maria Peltomaa! Miten opettaja innostuu ja motivoituu? - kysymykseen on kerätty vastauksia myös omasta työyhteisöstämme. Näistä vastauksista saa paljon ideoita kehittää oppivaa yhteisöä. Työyhteisökouluttaja Seija Milicevicin sanoin: "Opettajan työtä ei kannata enää tehdä yksin, vaan enemmän yhdessä. Innostus kohoaa, kun onnistutaan ja opitaan."  Korostammeko koulussa oppimista ja oppimisen iloa vai käytämmekö liikaa aikaa haasteiden ja ongelmien pohtimiseen? Tukeeko yhteisö innostusta, oppimista ja osaamista? Kehitys on kasvua ja prosessi, jossa on ilo olla mukana. On innostavaa huomata myös, että yhteisö kehittyy. Onnistumiset innostavat. 

Puhe on silta näkymättömän ja näkyvän välillä

Otsikko on poiminta Tuomo Loukomiehen Podcast-osasta 17, jossa Jari Sarasvuo vierailee Loukomiehen koulussa. Osassa on paljon mielenkiintoista keskustelua oppimisesta (kts. Loukomiehen koulu podcast - osa 17). Myös puheen merkityksellisyydestä käydään keskustelua ja tästä sain sillan myös omaan blogitekstiini. 

"Koulun uudistaminen vaatii paljon dialogia.", totesi Opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen kielten uudet opetussuunnitelmat-koulutuksen avauspuheenvuorossaan marraskuussa 2016. Keskustelun merkityksellisyydestä koulun kehittämisessä olen myös itse kirjoittanut aikaisemmin otsikolla Yhteisen tietoisuuden kehittyminen vaatii paljon keskustelua. Jotta tuo näkymätön ideoitten ja tietoisuuden valtameri saadaan näkyväksi, edellytetään dialogia. 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa sana vuorovaikutus perusmuodossaan esiintyy 359 kertaa. Eri taivutusmuodoissaan sana vuorovaikutus esiintyy jopa 594 kertaa (kts. Vuorovaikutustaitojen 594 eri muotoa). Vuorovaikutus voi olla sisäistä puhetta, opettajan ja oppilaan välistä puhetta tai vaikkapa aikuisten keskinäistä puhetta samanaikaisesti tai eriaikaisesti. Perinteisesti vuorovaikutus ymmärrettäneen kasvokkain tapahtuvana vähintään kahden ihmisen välisenä keskusteluna. Keskustelua vuorovaikutuksen moniaistisuudesta ja -kanavaisuudesta tulisi koulumaailmassakin käydä enemmän keskustelua. Kun oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja ja paikkoja sekä yhteisöjä ja toimintakäytänteitä (OPS 2014, 29), miten hyvin koulun oppimisympäristöt ja käytänteet edistävät vuorovaikutuksen syntymistä ja yhdessä oppimista. Käydäänkö vuorovaikutusta perinteiseen tyyliin vai käytetäänkö esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologiaa edistämään vuorovaikutusta? Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Ne myös mahdollistavat aktiivisen yhteistyön koulun ulkopuolisten yhteisöjen ja asiantuntijoiden kanssa (OPS 2014, 29). 

Millaiset tieto- ja viestintäteknologiset ratkaisut voisivat edistää aikuisten välistä vuorovaikutusta ja yhdessä oppimista työyhteisössä? Miten nämä ratkaisut edistävät oppilaiden vuorovaikutustaitojen oppimista? Jos ei ole yhteistä keskustelua eikä tietoisuutta asiasta, vuorovaikutusvastuu jää helposti yksittäisten henkilöiden vastuulle. Palveleeko tällainen vastuu koulun uudistumista ja edistääkö käytäntö yhdessä oppimista? 

Vuorovaikutustaitoja ovat mm. kuuntelemisen ja havainnoinnin taidot, argumentointitaidot, taitoa osoittaa tukea, taitoa ottaa ja pitää puheenvuoroja, taitoa ylläpitää keskustelua, taitoa asettua toisen asemaan, kunnioitusta ja luottamusta, taitoa antaa ja vastaanottaa palautetta jne. Vuorovaikutustaidot ovat opettajan työn yksi tärkeimmistä taidoista, esimerkiksi suuri osa arvioinnista pitäisi olla opettajien ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta (OPS 2014, 47). Oppimista edistävän palautteen tulisi olla luonteeltaan laadullista ja kuvailevaa, oppimisen solmukohtia analysoivaa ja ratkovaa vuorovaikutusta (OPS 2014, 50). Käydäänkö vuorovaikutusta oppimisesta perinteiseen malliin kasvotusten keskustellen, vai löytyykö tueksi jokin työväline, jolla oppimista edistävää palautetta voidaan antaa. Ja vallitseeko tästä yhteinen linjaus vai toimiiko jokainen opettaja oman harkintansa mukaan?    

Yhteisen tietoisuuden kehittyminen vuorovaikutustaidoistakin vaatii paljon keskustelua. Tässä muutama kysymys keskustelun tueksi: 

-Miten edistää arvostavaa vuorovaikutusta? 

-Miten oppijan ja ympäristön välinen vuorovaikutus toimii? 

-Miten vuorovaikutus ylipäänsä ymmärretään työyhteisössä? 

-Mitkä asiat edistävät vuorovaikutuksen syntymistä?

-Millaiset oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta? 

-Millaisia vuorovaikutusmalleja me aikuiset mallinnamme lapsille ja nuorille?

-Millaiset keskusteluelementit vievät oppimista eteenpäin? 

-Miten aktivoida oppilaita ja aikuisia keskustelun aloitukseen ja ylläpitämiseen? 

-Millaiset tieto- ja viestintäteknologiset välineet edistävät aikuisten vuorovaikutusta ja oppimista työyhteisössä? 

Oppivan yhteisön ytimessä

Monialaisen oppimiskokonaisuuksien äärellä ollaan oppivan yhteisön ytimessä. Millä tavalla me aikuiset mallinnamme oppilaille kouluyhteisömme arvoja, asenteita ja tapoja? Ohjaavatko yhteisesti sovitut arvot kohti päämäärää? Mikä se yhteinen päämäärä on? Jokainen aikuinen on vastuussa omasta asenteesta. Asennoidunko työhöni ja oppimiseeni innostuneena ja motivoituneena? Jos vastaan en, olenko miettinyt mistä oma asenne johtuu. Miten lähteä rakentamaan yhdessä oppimista tavalla, joka palvelee kaikkien oppimista ja osallisuutta. Ja miten tuota oppimista ja osallisuutta saadaan näkyväksi? Ajatuksia ja kysymyksiä mieli täynnä, kun työyhteisömme on lähdössä rakentamaan monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Tässä kohtaa lukuvuotta lisähaasteena on ajankohta, ts. miten vielä löytää innostusta, motivaatiota ja tahtoa lähteä suunnittelemaan ja oppimaan viime metreillä uutta? Miten puhua niin, että toinen haluaa kuunnella ja kuunnella niin, että toinen haluaa puhua. Oppivassa yhteisössä olisi tärkeää kyetä arvostavaan ja osallistavaan dialogiin, luottaa ja sietää erilaisuutta. Miten me aikuiset mallinnamme näitä lapsille ja nuorille? Lisäksi olisi löydettävä yhteistä aikaa suunnitella ja toteuttaa. 

Oppivassa yhteisössä toimiminen vaatii monenlaisia taitoja ja niiden tiedostamista. Jos meiltä aikuisilta puuttuu tietoisuus ja kokemus vaadittavista taidoista, miten opetamme niitä lapsille ja nuorille tai ohjaamme heitä oppimisprosessin keskellä. Näistä syistä olemme lähestyneet monialaisia oppimiskokonaisuuksia myös taitojen kautta. Opettajat ovat pohtineet ryhmissä, mitä tietoja ja taitoja monialaiset oppimiskokonaisuudet opettajalta vaativat. Vastauksissa tuli esille seuraavia asioita:

 

Mitä taitoja tarvitaan monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa?

 

-Hyvät vuorovaikutustaidot                                          

-Luovuutta

-Yhteistyötaitoja

-Uusiutumiskykyä

-Joustavuutta

-TVT-taitoja

-Organisointikykyä

-Uskallusta

-Näkökulmanottokykyä

-Improvisointitaitoja

-Halua tehdä yhdessä

-Luottamusta

-Taitoa luottaa kollegaan

-Kykyä luoda tarvittavat rakenteet

-Organisointitaitoja

-Uskallusta

 

Mitä pitää tietää monialaisista oppimiskokonaisuuksista?

 

-Ketkä osallistuvat

-Milloin tehdään

-Paljonko käytetään aikaa

-Miten pystytään suunnittelemaan laaja-alainen kokonaisuus

-OPS:n tavoitteet

-Aineiden yhdistäminen ajallisesti

-Pohjatieto oppilaan tiedoista ja taidoista

-Kuinka opintokokonaisuus toteutetaan

-Mitä monialaisella oppimiskokonaisuudella tarkoitetaan

-Kenelle ne on suunnattu

-Mihin niillä pyritään

-Mitä uutta ne tuovat kouluarkeen

-Missä ajassa työ toteutetaan

-Aiheen valinta (jossain määrin oppilaslähtöinen)

-Resurssit ja raha

 

Näillä kysymyksillä oli tavoitteena saada opettajien ajatukset monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin. Tämän lisäksi olemme miettineet opettajan ja oppilaan näkökulmaa liittyen arviointiin ja osallisuuteen oppimisprosessin aikana. Mitä kaikkea on huomioitava oppilaan näkökulmasta monialaisen oppimiskokonaisuuden eri vaiheissa? Mitä edellytetään meiltä opettajilta, jotta kokonaisuus toimisi oppilaan oppimisen näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla (Idealähde: Repullinen vinkkejä)? Vastauksista on koottu kaksi seinätaulua, jotka on ripustettu opettajainhuoneen seinälle. Yhteistä jatkotyöskentelyä varten olen myös valmistanut MOK-projektikortin, jossa opettaja voi halutessaan asettaa suunnittelulle tavoitteet, arvioida ryhmätyötaitojansa sekä omaa oppimistaan suunnitteluprosessin aikana.   

 

MOK-projektikortti

Ainerajat häviävät laaja-alaisen osaamisen arvioinnissa

Meidän koulun ops-tiimiläisillä on ollut enemmän tai vähemmän yhteisenä ajatuksena, että laaja-alaisen osaamisen arvioinnissa keskiössä ovat oppiminen ja oppilaan osallisuus (vrt. Yhteisen tietoisuuden kehittyminen vaatii paljon keskustelua). Tavoitteena on arvioida laaja-alaista osaamista yhteisillä tavoitteilla ja työkalulla. Yhteisten tavoitteiden lisäksi jokainen opettaja voi täydentää laaja-alaisen osaamisen arviointia omassa oppiaineessaan niin paljon kuin haluaa. Millä metodeilla laaja-alaista osaamista lopulta arvioidaan, joutuu jokainen opettaja miettimään omaa opetustaan ja oppimisen arviointia suunnitellessa (vrt. esimerkiksi Taidot edellä suullisen kielitaidon kokeeseen). Yhteiset tavoitteet luovat yhteisen kielen ja sopiva määrä tavoitteita on realistista toteuttaa ja arvioida sekä opettajalle että oppilaalle. 

Koulussamme opettajat ovat aineryhmittäin työstäneet laaja-alaisen osaamisen arviointia seuraavalla tehtäväpolulla. Tehtäväpolun taustalla on pyrkimys tulevaisuudessa tarvittavien taitojen edistämiseen ja oppilaslähtöisyys, eli miten tavoitteet avataan niin, että oppijakin ymmärtää: 

1. Mitkä laaja-alaisen osaamisen tavoitteet liittyvät oppiaineesi tavoitteisiin? Esimerkiksi Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

2. Mitä tulevaisuuden taitoja oppilas voi L:issä edistää? Esimerkiksi Oppilas osaa asettaa tavoitteita omalle oppimiselle. 

3. Miten muotoilet taitotavoitteen oppilaalle ymmärrettävään muotoon? Esimerkiksi Osaan asettaa tavoitteita omalle oppimiselle. 

4. Miten teet taitojen oppimisen ja arvioinnin näkyväksi oppilaalle ja huoltajalle? Toisin sanoen mitä oppilaan on tarkoitus oppia, mitä oppilas on jo oppinut ja miten oppilas voi edistää oppimistaan ja parantaa suoriutumistaan. Esimerkkinä Wilma-työkalu. 

5. Miten oppilas osallistuu laaja-alaisen osaamisen ja oppimisen arviointiin oppimisjakson alussa, keskellä ja lopussa? 

Tämän jälkeen aineryhmien tuotokset on koottu yhteen, käsitelty yhteisesti työpalaverissa ja karsittu pitkästä listasta 18 tavoitetta.

Lopullinen listaus tavoitteista muotoutui johtoryhmän käsittelyn ja opettajainkokouksen päätteeksi. Yhteiset tavoitteet näyttävät tältä:

L1

-Osaan asettaa tavoitteita omalle oppimiselle ja arvioida tavoitteiden saavuttamista.

-Osaan miettiä, mikä on oppiaineen mukaan tärkeää tietoa.

-Osaan ratkaista ongelmia, perustella, päätellä ja tehdä johtopäätöksiä.

L2

-Osaan toimia erilaisissa ryhmissä rakentavasti kunnioittaen muiden panosta ja mielipidettä.

-Osaan ottaa vastaan palautetta, antaa palautetta ja kuunnella. 

L3

-Osaan ottaa vastuuta omasta opiskelustani.

L4

-Osaan käyttää erilaisia tietolähteitä ja arvioida tietolähteen luotettavuutta. 

-Osaan lukea, tulkita ja tuottaa erilaisia tekstejä oppiaineen sanastoa ja symboleja käyttäen. 

L6

-Osaan työskennellä järjestelmällisesti, pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi.

-Osaan tunnistaa vahvuuksiani. 

Tuloksena on listaus tavoitteista, jossa ainerajat ovat hävinneet. 

Yhteisen tietoisuuden kehittyminen vaatii paljon keskustelua

"Koulun uudistus kaatuu tunne- ja vuorovaikutustaitoihin." Lainaus on omani viime syksyn ops-koulutuksesta ja osittain leikkimielisesti heitetty tehtävään, jossa piti keksiä tulevaisuudessa julkaistava uutislööppi koulun uudistumisesta. Julkaisukelpoinen tai ei, lööppi pitänee sisällään myös totuuden siemenen.

Ops-työn parissa työskennelleenä ja koulun kehittämisestä innostuneena voinen väittää, että koulun toimintakulttuurin ja opetuskäytänteiden kehittämiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia. Hyviä malleja kyllä löytyy, esimerkiksi Juho Norrenan kirjassa Innostava koulun muutos esitelty opetuskäytänteiden kehittämisen vaihemalli, Aki Luostarisen ja Iida-Maria Peltomaan Reseptit opsin käyttöön-kirja sekä Tarja Suhosen blogikirjoitus Koulun toimintakulttuurin muuttuminen osa 1, mutta näistäkin huolimatta jokainen kouluyhteisö joutuu miettimään itselleen parhaiten sopivan tavan kehittyä. Miten koulua pitäisi kehittää uuden ops:n hengessä? Miten kehitetään opetusmenetelmiä? Miten luodaan oppimista edistävää arviointia ja oppimista edistävä oppimisympäristö? Miten hyödynnetään jokaisen yhteisön jäsenen osaaminen jne.? Vaikka opetussuunnitelmatyö tehdään Askolassa koulukohtaisesti, se ei ole vielä välttämättä taannut yhteistä näkemystä koulun kehittämisen tavoitteista ja miten tavoitteisiin päästään. Asiasta voidaan puhua samoilla termeillä mutta ymmärrys asiasta on eri. Konkreettinen esimerkki tästä voisi olla monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelu: Mikä ohjaa suunnittelua ja toteutusta? Mitä ja miten arvioidaan? Puhutaanko ilmiöistä, eheyttämisestä, monialaisista oppimiskokonaisuuksista jne.?

Yhteisen tietoisuuden kehittyminen vaatii paljon keskustelua. Jos keskustelu ja yhteinen ymmärrys puuttuu, voi lopputuloksena olla turhautuminen. Yhtä tärkeää on hahmottaa oma roolinsa osana kehitysprosessia.

Koulun kehittämisessä suurimmat haasteet ovat tähän mennessä olleet koulun toimintakulttuurin rakentaminen oppivaksi yhteisöksi sekä yhteisen ajan löytäminen riittävälle vuorovaikutukselle. Yhteinen ymmärrys tavoitteista tulee lopulta keskustelujen kautta ja oma kokemukseni on, että keskustelua on käytävä runsaasti, avoimesti, arvostavasti, rohkeasti ja koko ajan prosessia arvioiden.

Uusi opetussuunnitelma haastaa opettajia yksilöinä ja kouluja yhteisönä. Toisaalta pitäisi osata asettaa yksilöllisiä tavoitteita omalle ammatilliselle kehittymiselle, toisaalta osata toimia yhteisten tavoitteiden mukaan. On mielenkiintoista, miten paljon meiltä opettajilta vaaditaan yhteistyötä mutta niin vähän olemme saaneet siihen valmennusta ja koulutusta. Miten hyvin esimerkiksi tiedostamme ryhmän dynamiikkaa tai ryhmän kehittymisen haasteita ja mahdollisuuksia? Ja sitten ihmettelemme, miksi oppilaat eivät välttämättä osaa toimia ryhmässä.

Miten rakentaa formatiivisen arvioinnin työkalu yhteisöllisesti?

Yhteisesti mietitty ja sovittu arvopohja jäsentää ja auttaa suunnittelemaan toimintaamme. Tämä kuitenkin edellyttää, että arvopohjaa ei pidetä ohimenevänä tuulahduksena, joka jää jonnekin uinumaan, vaan sen pitäisi olla tietoisesti mielessämme, kun lähdemme suunnittelemaan ja luomaan uutta. Tämä voi koskea esimerkiksi formatiivisen arvioinnin rakentamista sellaiseksi, jossa arvoperusta ohjaa suunnitteluamme kohti tavoitteita, joihin pyritään. Tavoitteiden tulisi olla selkeitä ja kestäviä, joissa oppilas ja oppiminen ovat keskiössä. 

Tällä mietinnällä olen lähtenyt rakentamaan oman ehdotelmani sille, miten formatiivisen arvioinnin työkalua voidaan suunnitella ja luoda omaan työyhteisöömme. Koulussamme formatiivisen arvioinnin työkaluna tulee olemaan Wilma. Käytännössä työkalu koskee laaja-alaisen osaamisen arviointia. Laaja-alaisen osaamisen arviointi tarkoittaa sitä, että oppilaalle annetaan palautetta, ohjausta ja tukea osana oppiaineen arviointia, jotta hänelle muodostuu käsitys laaja-alaisen osaamisen taidoista ja siitä, miten hänen taitonsa ovat kehittyneet suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. (Najat Ouakrim-Soivio: Oppimisen ja osaamisen arviointi, s.42; POPS 2014, 20) Laaja-alaisella osaamisella tavoitellaan tulevaisuudessa tarvittavien taitojen edistämistä. Olisikin tärkeää työyhteisön yhteisen kielen kannalta, että tulevaisuuden taidoista vallitsee yhteisymmärrys, mitä tulevaisuuden taidoilla tarkoitetaan. (kts. Harto Pönkä: 21. vuosisadan taidot - Mitä ja miksi?)  

Koulussamme on käyty arvoperusteista keskustelua opetuksen arvoista (Opetuksen arvot ja Opetuksen arvot kriittisen analyysin jälkeen), tiedoista ja taidoista joita oppilaalla toivotaan olevan peruskoulun päättövaiheessa (Mitä tietoja, taitoja ja ominaisuuksia oppilaalla toivotaan olevan?) sekä oppimiskäsityksestä (Arvot auttavat ohjaamaan työtämme). Olisi loogista, että tätä yhteisesti mietittyä arvopohjaa hyödynnettäisiin myös formatiivisen arvioinnin suunnittelussa ja luomisessa. Esimerkiksi tähän sopii Askolan koulun opettajien yhteinen listaus tavoiteltavista oppilaan tiedoista ja taidoista: 

Lisäksi suunnitteluvaiheessa tulisi varmastikin huomioita kunnan laaja-alaisen osaamisen painoalueet, jotka Askolan kunnassa ovat kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), monilukutaito (L4) sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5). 

Uusi opetussuunnitelma velvoittaa opettajia oppimisen arviointiin. Koska oppimisen arviointi sisältää opinnoissa edistymisen ja osaamisen tason arviointia sekä palautteen antamista niistä, tekevät nämä edellä mainitut normitukset oppimisen arvioinnista prosessiluontoisen. Tämä koskee myös laaja-alaisen osaamisen arviointia. Formatiivisen arvioinnin työkalu tulisikin luoda siten, että se auttaisi oppilaita hahmottamaan ja ymmärtämään, mitä heidän on tarkoitus oppia, mitä he ovat jo oppineet, miten he voivat edistää omaa oppimistaan ja parantaa suoriutumistaan. (POPS 2014, 47, 49 ja 51) Ei siis riitä, että formatiivisen arvioinnin työkalussa lukee monilukutaito. Mitä se kertoo oppilaalle? Entäpä huoltajalle? Opettajalle? 

Toivottavaa olisi myös, että uskallettaisiin kehittää sellaisia arviointikäytänteitä, jotka ovat opettajan työmäärän kannalta realistisia. Yhteisesti suunniteltun ja valmistetun työkalun rinnalla jokainen opettaja on vapaa täydentämään laaja-alaisen osaamisen arviointia omassa oppiaineessaan niin paljon kuin haluaa.